Elevator

Tyytyväisiä asiakkaitamme

”Probably the best training ever during my 30 year work career.”

Ulla Nousiainen - Nordea Ulla Nousiainen
Head of Sub-Unit, Loan Solutions FI, Nordea

Ulla Nousiainen Nordealta kertoo yhteistyöstä Elevatorin kanssa

Olen tilannut Mirko Häyriseltä monipuolisesti erilaisia valmennustilaisuuksia, jotka on räätälöity tarpeitamme vastaaviksi ja toteutettu johtamissani organisaatioissa sisäisesti. Tilattujen valmennusten joukossa on ollut lukuisia valmennuksia fasilitoinnista, tehokkaasta ajankäytön hallinnasta, palautteenannosta, henkilöstökyselyjen purkamisesta ja luovuudesta. Lisäksi olen käyttänyt Mirkoa apuna yhdessä tilanteessa, jossa piti ratkaista sisäinen konflikti. Lisäksi olen lähettänyt ison joukon ihmisiä Mirkon avoimiin fasilitointivalmennuksiin.

Hyöty Mirkon vetämistä valmennuksista on ollut konkreettista ja näkynyt arjessa. Valmennuksista saa loistavat valmiudet esimerkiksi esimiestehtäviin ja kansainvälisessä työ-yhteisössä toimimiseen. Mirkon valmennuksia käyneet ihmiset pystyvät näppärästi hyödyntämään valmennuksissa oppimiaan työkaluja arjessa ja tehostamaan sitä kautta omaa toimintaansa, esimerkiksi palavereissa ja workshopeissa.

En voi mitään muuta sanoa, kuin että olen äärimmäisen tyytyväinen Mirkon kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Kaikki tavoitteet, jotka Mirkon kanssa järjestetyille koulutuksille on asetettu, on saavutettu.


Sabina Hellman - Vaisala Sabina Hellman
Head of General, Accounting and Consolidation, Vaisala Oyj

Vaisalan Sabina Hellman kertoo osallistumisestaan Fasilitoinnin rautaisannos –valmennukseen syksyllä 2016

Mirko Häyrisen kaksipäiväinen Fasilitoinnin rautaisannos -valmennus on paras koulutus, johon olen ikinä osallistunut.

Valmennuksesta saa yksinkertaisia työkaluja, joita voi hyödyntää monessa eri tilanteessa. Valmennuksessa oppii hyödyllisiä keinoja, joiden avulla vähällä vaivalla saa lisää tehoa palavereihin ja muihin tilaisuuksiin.

Suosittelen valmennusta kaikille, jotka vetävät palavereita ja workshoppeja. Koulutus sopii mielestäni erityisesti erityyppisiä tapahtumia fasilitoiville mutta myös aivan tavallisia kokouksia pitävät saavat hyödyllisiä vinkkejä.

Kouluttajana Mirko Häyrinen on itse varsinainen fasilitoinnin mestari, joka käytännönläheisten esimerkkien ja harjoitusten muodossa antaa loistavan työkalupakin parempaan fasilitointiin.


Katriina Huhtala - Orion Katriina Huhtala
Orion Oyj

Orion Oyj:n Henkilöstöpäällikkö Katriina Huhtala kertoo yhteistyöstä Elevatorin kanssa

Meillä Orionilla oli haasteita saada kokouksiin ja työpajoihin tehoa. Kaivattiin uutta tapaa innostaa ja kouluttaa palaverien ja työpajojen vetäjiä, fasilitoijia, organisaation tarpeisiin. Henkilökunnalta oli tullut toiveita saada fasilitointikoulutusta. Päätimme valita valmennuskokonaisuuden kohderyhmäksi ydinjoukon, josta koulutettaisiin fasilitoinnin huippuosaajia.

Löysimme Elevatorin talossamme olevan HR- asiantuntijan kautta. Hänellä oli Elevatorista ja sen valmennuksista aikaisempia positiivisia kokemuksia. Eritysenä vahvuutena Elevatorilla oli tunnustettu asema laadukkaana toimittajana.

Huolellisen suunnitteluvaiheen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Mirko Häyrisen vetämä valmennuskokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja huolella toteutettu. Esimerkiksi valmennuskokonaisuuden edetessä tehdyt väliarvioinnit, joilla otettiin huomioon osallistujien mielipiteet ja toiveet valmennuksen kulkusta, olivat hyvä lisä ja ”räätälöivät” valmennusta tehokkaasti. Vauhdikkaan valmentajan innostus toi valmennukseen energisyyttä, joka tarttui myös osallistujiin!

Elevatorin Mirko Häyrisen vetämä valmennuskokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja huolella toteutettu. Kurssilaiset ovat kertoneet, että opittuja työkaluja on käytetty ahkerasti valmennuksen jälkeen niin pienissä palavereissa kuin isommissa tilaisuuksissakin. Valmennus on kehittänyt pysyvästi tapaamme toimia kokouksissa ja työpajoissa. Valmennuksissa opittavat työkalut ovat niin konkreettisia, että ne on helppo viedä käytäntöön.

Jatkakaa samalla iloisella asenteella! Innostus tarttuu!


Muita asiakkaitamme

alma danskebank ek elisa iss itella kespro lemminkainen metropolia nordea orion outokumpu ruukki saastopankki sanoma senaatti sinebrychoff tieto ulkoasiainministerio vaisala yle